Mieletön väsymys iski pariksi päiväksi, on siihen syynsäkin. Elämä on aika rajallinen: on alku ja loppu. Siinä välissä laadukas Elämän makuinen aika. On ihanaa olla ihminen ja tuntea olevansa elossa. Mutta joskus sitä rajallisuuden takia on hyvä vähän pysähtyä, ettei mene liian nopeasti aika. Tuntuu välillä, että se harppoo suurin askelin ja välillä vain on paikallaan. Sellaista tämä on...nyt...

***

Virkannut olen ihan vähän Isoäidin neliöitä erään puseron alareunaan yllättäen mustalla langalla. Niitä tarvii kai kahdeksan kappaletta viiden kerroksen neliötä. Lankana on Novitan Paola, joka vähän kiiltää. Vanha lankakerä sai vihdoin paikkansa. Mutta on hyvä tehdä jotain käsillään, ettei vallan unohdu sekään taito. Vaikka mihinkä se 14 vuoden putkella unohtuisikaan?

***
Jalmarista sen verran, että vaikka olen kiskonut sitä valjaissa ulos, niin ei tassullaankaan astu ovesta lumelle. Ihmeellistä! Kai se jotenkin vaistoo, että yritän saada sitä liikkumaan ja ulkoilemaan, kun on vaikeata olla... aina kämpässäkään. Tai sitten se vaistoaa, että olen surullinen ja ei lähde minnekään. Tiedä noita kissan aivoituksiakaan aina.