...ovat päivitykset olleet joko lankojen tai valmiiden kuvia. Minulla on meneillään lankojen hamstraaminen ja olen mukana Kesäyön Hullutus 2015- tempauksessa. Siltä tiimoilta on enää 8 keskeneräistä. Kaikenkaikkiiaan piti aloittaa 19 käsityötä Juhannukseen mennessä ja niistä olen saanut 11 valmiiksi asti. 4 kesekneräistä ovat ehkä vähän isompia rojekteja, muut neljä pienempiä juttuja. Mutta harvinaista kyllä: vain harva työ menee suoraan pukinkonttiin. Mutta sitä usempi omaan tarpeeseen ja pari tilaustakin.

Lopun kesäkuuta ja koko heinäkuun on tavoitteena saattaa mahdollisimman monta keskeneräisistä valmiiksi asti. Kaksi työtä luulisin olevan sillä hilkulla, joista toinen pitkäaikainen ufoutunut verho. mutta nyt sekin on jo voiton puolella ja ehkä tänäänkin vielä pistän siihen muutaman silmukan virkaten.