Tilkuista on 7 valmiina eli yli puolet tarvittavista.

Kissapaneelista on valmiina liki 80%.

Muita keskeneräisiä ei silleen ole, mutta ainahan sitä jotain uutta keskeneräistä on kehitteillä. Talveksi en tarvii kuin ehkä jonkun juhlavan neuleen. Se onkin ollut useamman vuoden jo suunnitteilla. En vain keksi millään, että minkälainen olisi hyvä ja mistä langasta sen toteuttaisin.

Verenpaineet olivat tänä aamuna hieman koholla, joten lepäsin aamupäivän niin että puhelinkin alkoi "lepäämään". Nyt se taas yhdistää puheluitakin.