Kuva0114.jpg

Taitaa olla tämä päivä virallisesti se ensimmäinen kevään päivä, kun pääsi ulos virkkuun kera. Kolmas verho on viidestä menossa. Elikkäs täällä sitä verhoa edelleen.

Vieläkään ei vät huivin osat ole menneet yhteen. Kun mietin, että virkkaanko vai ompelenko ne toisiinsa kiinni. Mikä olisi teidän mielestä paras kiinnitystapa kolmiohuiviin siis?

Haravoin myös pihaa ja siivosin viimeinkin kaikki lehdet rappurallista, myös altapäin. Pelkään tosin nostella rappuralleja, kun nuorena tyttönä ollessa sellainen putosi jalan päälle niin,että isovarpaasta lähti kynsi. Se oli hurjan näköinen, kun oli vielä mätäkuun juttuja.

Jalmarin kanssa piti olla aamulla ulkona, mutta joku koiranulkoiluttaja koiransa kera jäi piiiiiitkäksi aikaa ihailemaan lähelle muotoutunutta uutta järvimaisemaa. Puita kaatoivatten sen verran, että järven lahti tuli ikäänkuin lähemmäksi. nyt siinä käy kaikenlaista ihailijaa.